Nuorempi veli
Finsk teater
Eletään 1970-luvun alkua etelähämäläisessä maalaiskylässä. Ollilan talossa vallitsee jähmettynyt tunnelma. Kuolleen isännän perilliset eivät oikein tahdo saada asioita oikealle tolalle, koska kukaan perheenjäsenistä ei näytä kykenevän ratkaisuihin. Naapuritaloon karjapalvelijaksi muuttanut Aili sentään herättää kiinnostusta Heikissä, Ollilan sisarusten nuorimmassa veljessä. Onhan kuitenkin kesä! Kylän nuoret pelaavat pesäpalloa, riiustelevat ja nuorisoseuran tanssilavalla kesäilta taittuu yöksi tangon tahdissa. Kaiken kaikkiaan elämä näyttää jatkuvan entiseen malliin, mutta levollisen pysähtyneessä kesäilmassa väreilee odotus, vääjäämätön muutos, joka merkitsee vähittäisiä jäähyväisiä kokonaiselle elämäntavalle.