Tapahtumahaku

Ma Ti Ke To Pe La Su
20212223242526
272829303112
3456789
10111213141516

Lastentapahtumat

Riikka Wesamaa

Tapahtuma ei ole enää voimassa.
Riikka Wesamaa on helsinkiläinen taidemaalari (s.1970), jonka pääasiallinen tekniikka on temperamaalaus. Hän työskentelee myös öljyllä ja piirtäen. Hän on esittänyt teoksiaan vuodesta 1995 alkaen yksityisnäyttelyissä Helsingissä ja muualla Suomessa sekä useissa ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä koti- ja ulkomailla.

Galleria Pesulan näyttelyssä on esillä maalauksia, piirustuksia ja kokoelma, jota taiteilija kutsuu vaelluskirjaksi. Teoksissa maisema on havainnoinnin lähtökohta ja kuva yhteenkuuluvuudesta. Se muistuttaa voimasta, yksinkertaisuudesta ja tyhjyydestä. Läsnäolo, selittämätön, luontoyhteys, kaipaus ja tunnistaminen ovat keskeisiä merkityksiä taiteilijan työskentelyn taustalla.
"Lähden tässä ylittämään jotakin vuorta. Vuoren merkitys selviää myöhemmin. Olen kävellyt ja käynyt melkein sanattomaksi. Hiljaisuutta olenkin etsimässä, tilaa, jossa ei ole aikaa. On hiljaista, vaikka mikään ei ole aloillaan. Ei vuorikaan.
Maalauksessa kiinnostaa se, mihin siitä voi katsoa. Niin kuin vaikka äänettömyyteen sisällänsä. Maisemassakin voi kulkea niin, katsoa sisään." - Riikka Wesamaa

Taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Nordisk Kunstnarsenter Dale (Norja) sekä Svenska Kulturfonden.

Ajat
Tapahtumalaji
Paikka
Pesula Galleria
Pilvilinnantie 2
04130 Nikkilä
Järjestäjä
Sipoon taiteilijat