Tapahtumahaku

Ma Ti Ke To Pe La Su
18192021222324
2526272829301
2345678
9101112131415

Lastentapahtumat

Taidenäyttely Tuulen Tuomaa - Done With The Wind

Tapahtuma ei ole enää voimassa.
Tuulen Tuomaa - Done With The Wind
REIJO PERKO

Arkkitehtuurin ja taiteen liitto, luonnon ja ihmisen rakentaman ympäristön vuorovaikutus, sekä harmonia ovat näyttävän uran luoneen arkkitehti Reijo Perkon elämäntyön tavoitteita. Reijo Perkon tavoitteena on ollut myös arkkitehtuuriin sisällytettävä koristeellisuus ja kauneus, jonka puolesta hän on tehnyt työtä koko uransa ajan.

Reijo Perko on saanut laajasti tunnustusta ja mediahuomiota uraauurtavasta työstään sekä koti-, että ulkomailla. Hänen lukuisat julkiset teoksensa ovat myös saaneet runsaasti huomiota julkisuudessa.

Luonnonvoimien ympäristöön vaikuttavat ilmiöt ovat keskeisessä roolissa Reijo Perkon yksityisnäyttelyssä Galleria Kookoksessa.
Näyttelyssään Perko kunnioittaa taiteilijana luonnon kauneutta, auttamalla näkemään myös tuulen, jään ja muut luonnon arkkitehtuurin taiteena.
Voisi sanoa Tuulen ja muiden luonnonvoimien olevan Reijo Perkon assistentteja - tai päinvastoin.

Yllättävässä ja oivaltavassa näyttelyssä havainnollistuu moni ohikuljettu ja huomaamaton ilmiö, jotka Reijo Perko nostaa syvällisellä lähestymistavalla ja kehittämillään tekniikoilla muidenkin nähtäväksi.

Reijo Perko: "Tuuli sisältää energiaa, tuuli sisältää visuaalista energiaa, tuuli luo kauneutta.
Tuulen visuaalista energiaa ja tuulen kauneutta voidaan hyödyntää taiteen välineenä."

Avajaiset 22.10.2019, klo 18-20. Näyttelyn avaa Ministeri Lauri Tarasti. Tervetuloa!

www.galleriakookos.fi

Ajat
Tapahtumalaji
Paikka
Galleria Kookos
Runeberginkatu 17
00101 Helsinki