Tapahtumahaku

Ma Ti Ke To Pe La Su
16171819202122
23242526272829
30123456
78910111213

Lastentapahtumat

Tutkijoiden yö - tiedettä ja tutkimusta kaikenikäisille

Kauppakeskus Ratinassa kuullaan tieteentekijöitä ja samalla voi tutustua esimerkiksi erilaisiin robotiikan ja virtuaalitekniikan sovelluksiin. Nuoremmille tieteenystäville on tiedetyöpajoja ja pop-up Heurekan tiedeshow.

Ratinan lisäksi ohjelmaa on Tampereen yliopiston Keskustakampuksella, jossa kuullaan pidempiä tiedeluentoja sekä koululaisille että varttuneemmille tieteenystäville.

Tutkimuksenteon viihteellisempää puolta edustaa jälleen illan Science Slam Yo-talolla, jossa rohkeat tieteentekijät astuvat lavalle ja esittelevät tutkimustaan yleisölle mahdollisimman viihdyttävästi.

Tapahtuman tarkempi ohjelma aikatauluineen julkaistaan syyskuun alussa Tampereen yliopiston sivuilla www.tuni.fi.

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin, tervetuloa!

Tutkijoiden yö on suuri eurooppalainen tiedetapahtuma, jota vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Tieteeseen voi tutustua erilaisten työpajojen, tiedeluentojen, tutkijatapaamisten ja laboratoriovierailujen kautta. Tapahtuma on suunnattu niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin – siis kaikille tiedonjanoisille! Seuraava Tutkijoiden yö järjestetään perjantaina 27.9.2019, jolloin Suomessa 11 paikkakunnalla juhlistetaan tieteen saavutuksia yhdessä muun Euroopan kanssa. Lisätietoa www.tutkijoidenyo.fi

Ajat
pe 27.9.2019 klo 10-20
Tapahtumalaji
Paikka
Kauppakeskus Ratina
Vuolteenkatu 1
33100 Tampere